sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Flow-tunika ja hankalat ulkoiluhousut

OB 4/12 lehdestä jälleen uusi kaavakokeilu. Ei tästä kaavasta uutta suosikkia tullut, mutta on käyttökelpoinen kuitenkin. Tunika on tehty muuten koolla 116 cm, paitsi helman ja hihojen pituus koon 122 cm mukaan. Tuli sellainen visio, että tähän pitäisi laittaa poolokaulus ja näin sitten tein. Ihan kiva mielestäni näin syksyllä. Olin jo hyvässä vauhdissa tunikan teossa kunnes yht`äkkiä hokasin, ettei mulla olekaan kuin yksi kerä violettia lankaa... Siihen kariutui ohjeenmukaiset kanttaukset hihansuissa ja tilalle laitoin resorit. Vähän tuntuisi siltä, että jos nuo hihat olisi tehnyt ihan normisti 116 cm mukaan, niin olisivat olleet melko naftit? Gekkon violetti sienitrikoo on Ikasyrilta, resorin alkuperää en muista.




Ja sitten nämä ulkoiluhousut... huh! Muistuttakaa minua, etten ikinä, ikinä enää osta mitään kosteussuojattuja kankaita! Kun ei mun ompelukoneella kerta kaikkiaa voi näitä ommella. Tämän tummanruskean ulkoilukankaan olen joskus tilannut Kangastukusta ja sen sisäpuolella on kostettupitävä kerros. Ei auttanut teflonpaininjalat eikä mitkään, kun ei tuossa surkeassa rakkineessa saa höllättyä edes paininjalanpuristusta :( Vessapaperihommiksi meni... sen avulla sain edes auttavaa tikkiä aikaiseksi. Lahkeiden sisäsaumoihin laitoin saumateippiä sekä haaraosaan sille matkaa mitä sitä riitti. Vuorina housuissa on EK:n palalaarista ostettu jonkinlainen urheilufleece, missä toinen puoli on sileäpintaista. 

Kaavana näissä on OB 4/12 Forest path ulkoiluhousut koko 122 cm. Ja malli on aivan liian kapea vuoritetuille joustamattomille housuille, vaikka valitsinkin hieman reilumman koon :/ Lahkeensuutkin on kovin kapeat, en nähnyt mitään järkeä lisätä sinne ohjeen mukaista kuminauhaa. Tyttö kyllä näihin tykästyi, kun ovat sisältä pehmeät, joten kyllä nämä käyttöön päätyvät. Ja on näihin sen verran aikaa ja vaivaa käytetty, ettei näitä pois heitetä! Mutta kaavalla heitän kyllä vesilintua, kun en ompelukoneella sentään viitsi...



1 kommentti:

  1. Poolokaulus sopii hyvin tuohon tunikaan. Housutkin näyttävät hyviltä, kiva kun jaoit huomiosi kaavasta, tietää sitten katsoa sillä silmällä tuota lahkeiden leveyttä kun nämä on mullakin siellä pitkällä ToDo-listalla =)

    VastaaPoista