lauantai 21. toukokuuta 2011

Mansikkaa, huppari ja caprit

Lähiaikoina on valmistunut kaikenlaista punaista. Viikolla tuntuu olevan aika kortilla, mutta tänään oli taas aikaa surautella enemmän.

Vanhimmalle tyttärelle valmistui mansikka -tunika/mekko. Tyttären mielestä mekko ja äidin mielestä tunika... Kangas on Triteksiltä ja tytön itsensä valitsema. Kaavaa tähän ei ollut vaan lähinnä leikkaa/liimaa periaatteella tämä valmistui. Purettiin ja soviteltiin ja sitä rataa. Suunnitelmat muuttui lennosta moneen kertaan ja tällainen siitä lopulta valmistui. Ihan kiva tuosta tuli ainakin omasta mielestäni. Sopii hyvin tuolle sutjakalle tytölle. Hieman on kyllä liian lyhyt mekoksi, vai onko...


Kuopus ihaili valmista mekkoa ja halusi ehdottomasti saada oman mansikkatopin samaisesta kankaasta, ja sellainenhan sitten valmistui. Omenanvihreä resori on Myllymuksuilta. Kuva on hieman epäselvä, mutta nuo olkaimet on sellaiset solmittavat ja päistä auki ja rullapäärmätty hieman lehden malliseksi.

Tässä nyt sitten sitä peitetikkiharjoittelua on, ja sitä edelleen kyllä tarvitaan. Kyllä tämä nyt käyttöön kelpaa, mutta noiden säätöjen ja paininjalankiristysten sun muiden kanssa on aikas hankalaa :( Varsinkin kun tulee noita paksumpia kohtia kesken ompelun. Topin kaava on jostain vanhasta Ottobresta joskus piirrelty, en muista mistä numerosta. Olin siihen merkinnyt kooksi 92/98 cm eli leveys pienemmässä koossa. Sillä mentiin, ja muutaman sentin lisäsin helmaan. Oikein passelin kokoinen tuli reilu 100 cm tytölle, joten melko leveätä mallia ilmeisesti alunperin.



Caprit on jo viikon verran odotelleet kaverikseen hupparia, jonka nyt vihdoin ehdin tänään tekemään. Olisin niin halunnut laittaa huppariin valkoiset resorit, jotta se ei olisi noin tylsän näköinen. Tämä asu on kuitenkin tarkoitettu päikkyyn ulkoiluasuksi, joten piti ottaa järki käteen ja todeta, että valkoinen ei nyt oikein passaa. Lopuksi lisäsin vielä tuon tähden, jotta ei ihan niin tylsä olisi. Kankaana sekä capreissa että hupparissa on Triteksiltä ostettu aivan ihanan laatuinen joustava college. Hupun sienikangas on Aenolta vaihdossa tullut ja resorit on Eurokankaasta. Nyöri on kierrätyskamaa, ties mistä joskus napattu. Hupparin aplikaatio on velouria.




5 kommenttia:

  1. Vitsit että taas oot ehtinytkin ihania ompeluksia :) Ja vautsi vau mikä kasa upeita kankaita tos alemmas postauksessa!!

    VastaaPoista
  2. Vau miten kivat! Tykkään erityisesti huppari-polvihousu setista, ihan kun Moonkids, niin siisti työnjälki ja pirtsakka kokonaisuus!!!
    Peitetikkikonen kanssa paksummaissa kohdissa minä pikkaisen painaan paininjalkaa kädellä itse alaspäin, yleensä menee helposti ylin silloin. Joskus olen pätkän ommellut vielä kerran yli jos tikki purkautuu nurjalta. Ja huomasin viime viikolla että ohkaisemmat langat sopii paremmin (EK saumurilankaa), kirppikselta ostettu paksumpi saumurilankaa tekee suttua... Oliko 'Tassunjälkiä' blogissa ohjieta myös, en ole varma. Tsemppia kuiteskin!

    VastaaPoista
  3. Hauskan manssut, tosi kesäinen kangas!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia!

    Kewa: täytyypä kokeilla tuota paininjalkajuttua! Tavalliseet saumat menee kohtuu hyvin, mutta tuossa topissa kun meni vielä kaksi kanttausta päällekäin. Siinä tuli yhteensä ties kuinka monta kangasta päällekäin. Langat mulla on mielestäni aika ohkaisia, luulisi ettei niissä vika olisi. Taidanpa käydä kurkkimassa myös tuolla Tassunjälkiä-blogissa ;)

    VastaaPoista