torstai 5. toukokuuta 2011

Lopullinen kesäyöppäri, tuubitoppi ja pipoja

Pikku hiljaa on tullut kaikenlaista pientä valmista. Nyt on ollut sen verran kiirusta töissä, ettei iltaisin ole oikein mitään kunnollista jaksanut tehdä. Eilisen vapaapäivän aikana kuitenkin valmistui tytölle vihdoin se kesäyöppäri. Edellisestä kokoonpanosta kun jälleen päätyi paita ihan päiväkäyttöön ja sortsit odottelee innoitusta uudelle paitaversiolle. Ei sillä, että kelien puolesta mitään kiirettä näille kesätamineille olisi...




Lopusta Znokin ocean-jerseystä valmistui yöppärisortsit ja taas sillä samalla Ottobren kaavalla (tuo on vaan niin älyttömän helppo ja nopea malli tehdä...). Paidan turkoosi Jny designin jersey on myös Ikasyrista joskus hankittu. Mangonkeltaiset resorit on Myllymuksuilta. Aplikaatiossa on käytetty velouria ja trikoota, ja idea on otettu sortsikankaasta. Kaavana jälleen Creative workshop 301, hieman muokaten.



Vanhimmalle tyttärelle valmistui pyynnöstä tuubitoppi. Tämä on kokeiluversio sille lopulliselle topille, johon ei ole vielä kangastakaan hankittu. Käyttöön tämäkin kuulemma päätyy. Kaavat on piirrelty tytön vanhasta topista ja kangas on Triteksiltä ostettua Nanson modaalitrikoota. Yläreunaan laitoin kapean päärmeen ja valtaosalta matkaa framilonia, jotta pysyy paremmin päällä.



Ja sitten lippapipoja. Isompi, eli tuo ylimmäinen, jää omalle tytölle ja pienempi menee tämän illan aikana huutikseen, samaten kuin tuo alla oleva tähtipipo. Sydäntrikoo on Liandlon ja turkoosi jersey tuota samaa Jny:n trikoota kuin yöppäripaidassakin. Tätä turkoosia on kyllä aivan mahdoton saada kuvattua oikeassa värissä. Oikea väri on sellainen melko tumma turkoosi eikä näin sininen.


Ja tervetuloa jälleen uusille lukijoille! Vielä on 7.5. klo 20 asti aikaa osallistua arvontaan :)

4 kommenttia:

  1. Tosi hieno setti! Tämäkin on kyllä ihan päiväkäyttöön sopiva paita, tai sitten yöpaitojen aatelia :)

    VastaaPoista
  2. Tää on kans ihan liian hieno vain yökäyttöön :D
    Ihania ompeluksia taas kaikki :)
    Mäki tahtosin taas ehtiä ompelemeen ja aplikoimaan, vaan ku aika meinaa tulla vastaan...

    VastaaPoista
  3. Tosi upea tuo meripaita, kyllä ihan päiväkäyttöön mielestäni tuo setti!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia :) Ihan pakko on kyllä tämä yökäyttöön laittaa, muuten tyttö jää vallan ilman kesäyöppäreitä ;) Tosin tyttö kyllä yritti tänä aamuna väen vängällä kinuta noita sortseja jalkaan... Katsotaan nyt miten lopulta käy...

    VastaaPoista