lauantai 11. syyskuuta 2010

Viidakko-liivari ja vaippapläjäys

Hermostuksissani olen ommellut vain kaikkea yksinkertaista ja nopeata. Ajatus on liidellyt sen verran siellä täällä, että aplikointeihin tai muuhun vaativampaan ei kertakaikkiaan ole uskaltanut ryhtyä.

Meidän nuorimmainen joutui muutama viikko taaksepäin vuorokaudeksi lasten teho-osastolle tutkimuksiin yht`äkkisen tajunnanmenetyksen vuoksi. Eilen saatiin loput tulokset, eikä mitään vikaa tytöstä näiden perusteella löytynyt. Hyvä kait näin, vaikka toisaalta selityskin olisi ihan kiva ollut saada. En kyllä pahimmalle vihamiehellekään moista kokemusta toivoisi :( 

Esikoinen taas sairasti viikko sitten ilmeisesti enteroviruksen aiheuttaman aivokalvontulehduksen kovine päänsärkyineen ja oksenteluineen. Yli viikko ollaan jännitetty miten meidän muiden käy, mutta mitään kummallisempia oireita ei ole tullut. Hyvä niin, sillä tiistai-aamuna olisi tarkoitus siirtyä lentokoneella Suomen maaperältä Portugaliin Algarveen :D Kovasti on meitä koeteltu ja varmaan jännitetään lentokoneen nousuun asti, että toteutuuko matka... Aletaan kyllä kaikki ollakin jo kunnon loman tarpeessa ;)

Joo, mutta se siitä... eli asiaan vihdoinkin...

Tänä aamuna vihdoin valmistui jo pari viikkoa leikattuna lojunut liivimekko ikasyrilta ostetusta viidakkovelourista.




Kaava on Ottobre 4/08 -lehdestä 98 cm muokattuna pituussuuntaan kokoon 104 cm. Helmaan laitoin hieman reilummin pituutta. Kanttauksessa käytetty resori on muistaakseni Sampsukasta. Olen joskus aiemminkin tehnyt tällä kaavalla ja muistan kuinka kirosin noiden kanttausten kanssa. Päädyin kuitenkin kokeilemaan ja nyt sujui paremmin. On kyllä silti aikas haastavaa ommella kaksoisneulalla noita olkaimen kurveja. Olalle laitoin mustat kam-nepit. Ensin aioin laittaa turkoosit, mutta onneksi valitsin mustat.


Olen myös urakalla "tuhonnut" kestovaippakankaita pois, kun ei niitä meillä enää tarvita. Tällainen pläjäys syntyi alkuviikosta, vielä odottelis ompelua kaksi orava-taskua.







Kaikki vaipat sivunepillisiä koossa L. Kaksi piparikukkaa lämpimän keltaisella coolmaxilla ja kolme lintusta, joissa vaaleanpunainen ja vaaleansininen coolmax sekä yhdessä pinkki babyfleece. Kaikki vaipat menee huutikseen kunhan kotiudutaan lomareissulta. Nyt ei riitä energia niitä sinne naputella.

Eilen oli kiva yllätys postilaatikossa, kun siellä odotti nätti voittopaita pintsen arvonnasta. Kiitoksia vaan kovasti :) On tytölle ihan passeli ja kasvunvaraakin on vielä hieman, ettei heti pieneksi jää!


 

3 kommenttia:

  1. Voi, ikäviä sairastumisia :(
    Onneks nyt ohi ja toivotaan että ei ennen reissua mitään tule!
    Ja ihana mekko ja noi vaipat on kivoja, itse tota lintu pul-kangasta eurokankaassa katselin, mut viel jäi hyllyyn...

    VastaaPoista
  2. Voi surku teidän sairasteluja :( Toivottavasti pääsette reissuun! Liivimekko on aivan ihana :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti Sani ja Katja:) Kovasti näyttäisi siltä, että matkalle päästään *koputtaa puuta*.

    VastaaPoista